Laki verotusmenettel… (229 / 2026, alkuperäinen)

Voimassaolo ei tiedossa

Laki verotusmenettelystä annetun lain 26 c §:n muuttamisesta (229 / 2026, alkuperäinen)

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

26 c § Tiedoksianto

Verohallinto voi antaa 1 ja 3 momentissa tarkoitetut päätökset ja muut asiakirjat tiedoksi Verohallinnon sähköisessä asiointipalvelussa. Päätös ja asiakirja voidaan antaa tiedoksi sähköisesti, jos verovelvolliselle on avattu hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annetun lain (571/2016) nojalla viestinvälityspalvelutili eikä sitä ole suljettu.

Jos verovelvolliselle ei ole avattu viestinvälityspalvelutiliä tai se on suljettu, 1 ja 3 momentissa tarkoitettu päätös ja asiakirja voidaan antaa tiedoksi sähköisesti:

1) 18 vuotta täyttäneelle luonnolliselle henkilölle, joka on kirjautunut Verohallinnon sähköiseen asiointipalveluun ja jolle ei ole holhoustoimesta annetussa laissa (442/1999) tarkoitettuun holhousasioiden rekisteriin merkityn tiedon perusteella määrätty edunvalvojaa tai vahvistettu edunvalvontavaltuutettua;

2) kuolinpesälle, yhteisölle, yhteisetuudelle ja yhtymälle, jonka puolesta laillinen edustaja tai valtuutettu on kirjautunut Verohallinnon sähköiseen asiointipalveluun.

Verohallinto lähettää verovelvolliselle tai tämän valtuuttamalle ilmoituksen 4 tai 5 momentin mukaisesta tiedoksiannosta hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annetussa laissa tarkoitettuun viestinvälityspalveluun tai verovelvollisen tai tämän valtuuttaman tätä tarkoitusta varten Verohallinnolle ilmoittamaan puhelinnumeroon tai muuhun sähköiseen osoitteeseen. Ilmoitusta ei lähetetä, jos Verohallinnolla ei ole verovelvollisen sähköistä yhteystietoa. Verohallinnon on annettava verovelvolliselle sähköisessä asiointipalvelussa tieto siitä, että ilmoitusta ei lähetetä, jos verovelvollinen ei ole ilmoittanut Verohallinnolle sähköistä yhteystietoa ilmoituksen lähettämistä varten.

Sähköisesti tiedoksi annettu asiakirja katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä siitä, kun asiakirja on tallennettu Verohallinnon sähköiseen asiointipalveluun. Jos pääsyssä Verohallinnon sähköiseen asiointipalveluun tai 6 momentin mukaisen ilmoituksen lähettämisessä on tänä aikana ollut tekninen este, asiakirja katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä siitä, kun tekninen este on poistunut.

Verovelvollinen voi ilmoittaa Verohallinnolle, ettei hän käytä Verohallinnon sähköistä asiointipalvelua. Ilmoituksen saapumisen jälkeen päätösten ja asiakirjojen tiedoksiantoon verovelvolliselle ei sovelleta 5 momenttia. Päätösten ja asiakirjojen tiedoksiantoon sovelletaan uudelleen 5 momenttia, jos 5 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettu verovelvollinen kirjautuu Verohallinnon sähköiseen asiointipalveluun, kun 60 päivää on kulunut ilmoituksen saapumisesta Verohallintoon.

Valitse pykälä aloittaaksesi keskustelun.

Ei vielä lähteitä näytettäväksi.