Valtiovarainminister… (1585 / 2019, alkuperäinen)

Voimassaolo ei tiedossa

Valtiovarainministeriön asetus veronkannosta annetun valtiovarainministeriön asetuksen muuttamisesta (1585 / 2019, alkuperäinen)

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti

1 § Verojen kantoerät

Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) mukainen yhteisön ja yhteisetuuden jäännösvero kannetaan yhtenä eränä. Mainitun lain 50 a §:ssä tarkoitetun maksunlykkäyksen kohteena olevan verovuoden veron määrä kannetaan viitenä samansuuruisena eränä.

2 § Muutetun veron kantoerien määräytyminen

Kun verotusmenettelystä annetun lain 50 a §:ssä tarkoitetun maksunlykkäyksen kohteena olevan verovuoden veron määrää on muutettu Verohallinnon, verotuksen oikaisulautakunnan tai muutoksenhakuviranomaisen päätöksellä, muutos kohdistetaan tasasuuruisina erinä maksun lykkäyksen kohteena olevan veron jäljellä oleviin kantoeriin. Kun veronalaiseksi tuloksi lukeminen on tapahtunut muutoksenhaun johdosta tai sen johdosta, että verotusta on muutettu viranomaisen aloitteesta, vero kannetaan niin monessa erässä kuin olisi jäljellä, jos tuloksi lukeminen olisi tapahtunut kyseisen verovuoden verotuksen yhteydessä.

3 a § Maastapoistumisverotuksen maksunlykkäyksen kohteena olevan veron eräpäivät

Verotusmenettelystä annetun lain 50 a §:ssä tarkoitetun maksunlykkäyksen kohteena oleva verovuoden veron ensimmäinen erä on suoritettava viimeistään verovelvollisen verotuksen päättymiskuukautta seuraavan toisen kuukauden neljäntenä päivänä. Toinen erä on suoritettava viimeistään vuoden, kolmas erä viimeistään kahden vuoden, neljäs erä viimeistään kolmen vuoden ja viides erä viimeistään neljän vuoden kuluttua ensimmäisen erän eräpäivästä.

Jos verotusmenettelystä annetun lain 50 a §:ssä tarkoitettu maksunlykkäys keskeytyy mainitun pykälän 4 momentissa tai 6 momentissa säädetystä syystä, jäljellä oleva maksunlykkäyksen kohteena oleva vero on suoritettava viimeistään viiden viikon kuluttua maksunlykkäyksen keskeyttämistä koskevan päätöksen päätöspäivästä.

7 § Muutetun veron eräpäivä

Verotusmenettelystä annetun lain 50 a §:ssä tarkoitetun maksunlykkäyksen kohteena olevan veron muuttuneen määrän erääntymisessä noudatetaan tämän asetuksen 3 a §:n 1 momenttia.

Valitse pykälä aloittaaksesi keskustelun.

Ei vielä lähteitä näytettäväksi.